maanantai 9. maaliskuuta 2015

Kevätenergiaa ompeluksiin

Kevättää jo kovasti! Talon nurkalla näkyy maata. Äkkiä tekemään kesävaatteita!

No jos nyt ensin tekisin muutaman listalla pitkään olleen vaatteen...

Muutama ompelus on jäänyt esittelemättä. Ompelin itselleni (!) jokin aika sitten hupparin kankaasta, jonka sain kangaskaupan yllätyspussista. Kangas ei sytyttänyt, enkä millään meinannut keksiä, mitä siitä tekisin. Testasin sitten Ottobren hupparikaavaa, ja kylläpä tuli kiva vaate! Niin mukava päällä ja helppo pitää. Kuosillekin lämpenin. Ainoa vika tässä hupparissa on materiaali: syliin pyrkivä kissa on vetänyt kankaasta jo useamman lankalenkin. Muistutus itselle: käytä joustofroteeta jossain muualla kuin kotona!

Lapsille olen alkanut ommella hihattomia aluspaitoja, jotka ovat käteviä esimerkiksi tunikan tai mekon alla. Löysin kakkoslaatuista kissakangasta, josta on tulossa useampikin paita. Joustofroteehousut ompelin esikoisen akuuttiin housupulaan (miten se onkin yhtäkkiä kasvattanut jalkojaan niin kovasti!).

 Sohvanpäällystysoperaatio jatkuu. Vuorossa keittiön vanha puusohva, joka pitäisi maalatakin, mutta jo pelkkä patjanpäällinen kohensi ulkomuotoa kivasti. Jotain pirteää tähän on kyllä vielä saatava.

Facebookin ompeluryhmässä on joka viikko uusi haaste, ja parina viime perjantaina olen saanut aikaan tämmöisiä juttuja:

Perhosfarkkukuvioisesta yllätyskankaasta tuli mekko ja ysärisäärystimet :D
 

ja kun ompelun aiheena oli ENERGIA, tein tilkuista uuden pirteän päällisen eteisen jakkaralle.


 Energistä päivää sinullekin! :)